lauantai 29. marraskuuta 2014

Arvostelu: Pacifica Take Me There Indian Coconut Nectar Gift Set

Hyvä ystäväni, jota en näe kovin usein, yllätti minut muutama viikko sitten synttärilahjalla. Synttärini tulivat ja menivät jo kuukausia sitten, mutta emme olleet nähneet aikoihin. Siksi olikin todellinen yllätys, kun hän kaivoi käsilaukustaan lahjapussin. Siitä arvatenkin paljastui tämä ihana setti, jonka avasin iloisesti hihkuen. Olin nimittäin halunnut kokeilla Pacifican tuotteita, sillä ne näyttävät kiinnostavilta, tuoksuvat houkuttelevilta, ja ovat eläinkokeettomuuden lisäksi vieläpä vegaanisia.

Mikä?

Setin teemana on viedä käyttäjä eksoottiseen tunnelmaan huumavalla kookostuoksulla. Setti koostuu vartalovoista, väriä antavasta huulirasvasta ja hajuvedestä.




Käyttötarkoitus ja tuotteet

Indian Coconut Nectar Body Butter on nimetty hieman harhaanjohtavasti. Mielestäni tuotteen koostumus ei vastaa vartalovoita vaan lähinnä perusvoidetta. Pidän siitä enemmän, sillä en ole suuri vartalovoiden ystävä. En tykkää paksuista voiteista iholla. Kyseessä on hyvä peruskosteuttaja, joka sopinee suurimmalle osalle kuluttajista. Jos iho kaipaa tehokosteutusta, tästä tuskin on siihen.

Tässä voiteessa, kuten koko setissä, on lämmin, makea ja maitomainen kookoksen tuoksu. Se tuoksuu selvästi ihollakin muutaman tunnin laiton jälkeen, mutta ei minun nenääni hyökkäävästi. Kookosta vierastavien kannattaa kuitenkin pysyä tästä erossa!


Indian Coconut Nectar Perfume on setin tähtituote. Tämäkin tuoksuu hyvin tunnistettavasti lämpimältä kookokselta ja ehkä hieman myös vaniljalta. En yleensä välitä lämpimistä tuoksuista, mutta on hyvä saada vähän vaihtelua käyttämiini tuoksuihin. Tuoksu on roll-on-pakkauksessa, mikä on myös kätevää. Kymmenen millin pullo riittää pitkäksi aikaa. Tuoksu kestää iholla erinomaisesti koko päivän, ainakin poikaystäväni mukaan. En siis koe tarvetta lisäillä tuoksua aamun ensimmäisen laittokerran jälkeen.


Color Quench All Natural Moisture Lip Tint on vienosti pronssin hohtoa huulille antava huulirasva. Se ei ole huippukosteuttava, joten kuivien talvihuulten pelastajaksi tästä ei ole. Se ei kuitenkaan kuivata huulia  ennestään, joten olen käyttänyt sitä huolettomina meikkipäivinä. Voisin kuvitella sen sopivan mainiosti yhteen ruskettuneen ihon kanssa kesällä. 

Tämän tuotteen takia settiä ei kannata ostaa tai jättää ostamatta - se kuuluu kategoriaan 'ihan kiva'. 






 Vasen swatchi on yksikerroksinen, oikea kaksikerroksinen. Väri on siis hyvin kevyt ja luonnollinen. 

Kenelle?

Setti on omiaan jollekulle, joka haluaa kerrostaa tuoksua vartalovoiteella ja parfyymilla. Eksoottisen lämmin tuoksu säilyy iholla pitkään. Mikäli vain yksi setin tuote kiinnostaa, se kannattanee hankkia erikseen.

Mistä ja kuinka paljon?

Setti on mielestäni kohtuuhintainen. Feelunique.com-verkkokaupassa vastaavat setit maksavat 18£ (~ 23€), kun taas hajuvedet erikseen maksavat 12£ (~ 15€) ja vartalovoit peräti 15£ (~ 19€). (Huom! Tällä hetkellä en näe juuri tätä settiä saatavilla, mutta ihan vähän aikaa sitten olen varmasti nähnyt sen siellä. Muun tuoksuisia settejä siellä on vielä.) Tuotteet erikseen saa iHerbistä totta kai edullisemmin (esim. hajuvesi maksaa 12$, eli n. 10€).

Oletko sinä jo kokeillut Pacificaa?

tiistai 25. marraskuuta 2014

Silmämeikkini pikkujouluihin (feat. Barry M Starry Eyed Shadow & Blush Palette)

Halusin kokeilla jotain vähän erilaista. Tämä postaus on kaikin puolin mukavuusalueeni ulkopuolella, sillä olen viitsimätön ja muutenkin osaamaton meikkikuvien ottamisessa - erityisesti, mitä silmämeikkeihin tulee. Raskaat luomet eivät myöskään palvele silmämeikkikuvia, vaan kulmia pitää nostella parhaansa mukaan, jotta meikistä näkisi jotain muutakin kuin rajauksen. Tässä postauksessa yritän nyt harjoitella sitä, joten kärsivällisyyttä, arvon lukijat! 

Minulla on muutamat kekkerit tiedossa joulukuussa, joten olen luomivärifanaatikolle tunnusomaisesti jo miettinyt, että millaisia meikkejä niihin tekisin. Lähtökohtani oli Barry M:n kaunis kausipaletti, josta jo kirjoitin aiemmin

Tässä on yksi meikkikokeiluistani, joka sopii erinomaisesti juuri niiden klassisten punaisten huulten seuraksi.

1. Sekoitin ensin kahta mattaa sävyä, tiilenpunaista ja suklaanruskeaa, keskenään pyöreähköllä häivytyssiveltimellä (MUA E3 Eye Blending Brush). 


Laitoin väriä kevyesti luomivakoon, hieman sen yläpuolelle ja ulkonurkkaan. Tein silmämeikin ennen muuta meikkiä, sillä tämän paletin värit ovat hyvin varisevaa luokkaa, mikäli joku ihmettelee supernakuja kulmakarvoja! 


2. Seuraavaksi otin litteällä siveltimellä (E.L.F. Minerals All Over Shadow Brush, jota ei taida olla enää myynnissä) paletin glitterunelmaa, eli kultaista, jossa on vivahdus pronssia. 


Levitin sävyä koko liikkuvalla luomelle, myös osittain matan varjostuksen päälle.


3. Ulkonurkka kaipaa särmää! En halunnut meikistä liian vahvaa, joten violetin sijaan otin sinistä Makeup Geekin huippuhyvällä Outer V-siveltimellä


Töpöttelin sinisen jälleen ulkonurkkaan ja luomivakoon, menemättä kuitenkaan täysin sisänurkkaan asti. 

Tässä vaiheessa meikki näyttää häivyttämättömänä tältä silmä auki.


Häivyttämätön ulkonurkka silmä kiinni.


Häivytetty sininen.


Seuraavat vaiheet ovat sen verran hankalia kuvattavia ja/tai itsestäänselvyyksiä, jotta voin lähinnä selittää, miten loppumeikki meni. 

Häivyttelin meikkiä lisää kulmakarvaa kohti paletin vaaleimmalla sävyllä ja häivytyssiveltimellä (Barry M Blending Brush). 


Tein sisärajaukset sekä ylä-, että alaripsirajaan. Ylärajaan tein sen mustalla Inikan kynällä, kun taas alaripsirajaan hain vaihtelua Urban Decayn tummanvioletilla Rockstar-kynällä. Sisärajaukset pysyvät minulla kehnosti, joten laitan kynän päälle vielä luomiväriä pidentämään kestoa. Käytän siihen joko Makeup Geekin kynäsivellintä tai alhaalla kuvassa olevaa pientä peitevoidesivellintä (E.L.F. Studio Concealer Brush). Rockstarin päälle paletin violetti sopii erinomaisesti.


Katseen totta kai viimeistelevät taivutetut ripset ja ripsiväri. Näistä kuvissa saatte hieman esimakua vastikään Instagram-arvonnasta voittamastani Lumenen Natural Code Dual Drama-ripsarista. Aion tehdä siitä tosin oman postauksensa, kunhan olen muodostanut siitä perusteellisemman mielipiteen. 

Näin kuvista huomaa, että meikki kaipaa lisähäivyttelyä, mutta jospa varsinaiseen tilaisuuteen meikatessa jaksan olla huolellisempi. 


Kuvista näkee myös, että korostin silmien sisänurkkia Essencen Big Bright Eyes - Highlight it...Pearly-kynällä. Alaluomen rajasin Soap&Gloryn ruskealla kynällä, jonka sinetöin vielä paletin punaisella ja ruskealla. 



Tämä meikki on muuten sama kuin viimeisimmällä videollani (Roskapuhetta! (marraskuu'14).

Millaisen pikkujoulumeikin sinä tekisit/aiot tehdä?

maanantai 24. marraskuuta 2014

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

❤ Joulunodotusarvonta ❤ (päättynyt!)

Olen itselleni epätyypillisesti jo hieman joulumielellä, joten haluan järjestää arvonnan. Se on kiitos kaikille teille, jotka olette seuranneet blogiani sääännöllisesti tai epääännöllisesti, ehkä vierailleet vain pari kertaa, jättäneet yhden kommentin tai kenties ihastelleet ja kummastelleet kosmetiikan maailmaa kanssani kommentoimalla säännöllisesti. 

Kuten edellinen arvontani, tämäkin on pääasiallisesti syntynyt 'toisen roska on toisen aarre'-periaatteella. Suurin osa tuotteista on tullut kuukausittaisista tilausbokseista, enkä erinäisistä syistä halua säilyttää niitä. Luvassa on siis luonnonkosmetiikkapainotteinen palkinto. 

Huom! Kaikki tuotteet ovat käyttämättömiä! 


Tässä on palkinnon värikosmetiikkaosio. Makeup Revolutionin Iconic 3-paletin hankin itse nimenomaan tätä arvontaa varten. Halusin liittää siihen jotain, jonka olen harkitusti valinnut. Olen kehunut tätä Urban Decayn Naked 3-kopiota moneen otteeseen, joten se oli luonnollinen valinta. Inikan Organic Eyeliner sävyssä Black Caviar minulla on myös itselläni, joten laitan tämän kappaleen mielelläni eteenpäin. Essencen violetti Stays No Matter What-jumbokynä puolestaan sisältää karmiinia, mitä en tiennyt ostosvaiheessa. (En käytä karmiinia sisältäviä tuotteita).


E.L.F:in Natural Lash Collection-irtoripsisetillä saat loihdittua vaikkapa upeat bileripset!


Herbfarmacyn Mallow Beauty Balm minulla on myös. Se on pelastus talvi-ihon hoitoon. Hyvin rasvainen voide sopii ihon kaikkein kuivimpiin kohtiin. Minä tykkään käyttää sitä yövoiteena silloin, kun iho vaatii supertehokosteutusta. La Claree Oliv' Gentle Cleansing Milk on oiva putsari, jolla voi poistaa meikin tai sitä voi käyttää vaikka kakkosvaiheen puhdistukseen.


Montagne Jeunessen Passion Peel Off on granaattiomenaa sisältävä naamio. Urban Vedan Purifying Exfoliating Facial Polish on suunnattu rasvoittuvalle iholle, minkä vuoksi luulen sen soveltuvan jollekin toiselle minua paremmin.


Huuliakin pitää helliä! Essential Care Organic Lip Silk on erinomainen huulirasva. Haluan antaa sen eteenpäin, jotta muidenkin huulet voisivat hyötyä siitä. Palkintoon sisältyy myös kulttimaineesta nauttiva Dr. Lipp Original Nipple Balm For Lips


Vielä lopuksi hemmottelua pesuhetkiin. Balance Me:n Rose Otto Body Wash tuoksuu taivaalliselta, mikäli pitää ruusuista. Bodhi&Birchin Siam Ginger-suihkugeeli sopii inkiväärifaneille. John Masters Organicsin Citrus & Neroli Detangler-hoitoaine tekee hiuksista pehmeät. 


Arvonnan säännöt

Voit lunastaa korkeintaan kaksi arpaa. Yhden saat vastaamalla pariin kysymykseen jättämällä kommentin. Toisen arvan voi lunastaa seuraamalla blogiani joko Bloggerin, Googlen lukijaraadin tai Bloglovinin kautta (asianmukaiset tilauslinkit oikeassa marginaalissa). Huom! Kerrothan, että millä nimellä seuraat blogiani. Mikäli et seuraa blogiani minkään palvelun kautta, jätäthän kommenttiisi nimesi tai nimimerkkisi, jotta mahdollisen voiton kohdalle osuessa voin kuuluttaa nimesi/nimimerkkisi täällä!

Kysymykset:

1. Millaisista kosmetiikkaan ja kauneudenhoitoon liittyvistä blogipostauksista pidät eniten yleisesti ottaen, ei ainoastaan minun blogissani? Esimerkiksi pidätkö eniten tuotearvosteluista, värikosmetiikasta, ihonhoidosta, luonnonkosmetiikasta, päivän meikki-kuvista, tutoriaaleista jne.

2. Mistä on hyvä kosmetiikkablogi tehty? Mitkä ominaisuudet hyvässä blogissa ovat sinulle tärkeitä?

Arvonta on avoin maanantaihin 1.12.2014 asti. Suoritan arvonnan joulukuun toisena päivänä.

Arpaonnea kaikille!

maanantai 17. marraskuuta 2014

Video: Pitkäkestoinen korostus-, ja varjostusrutiinini

Hyvää maanantaita kaikille! Tämän viikon videossa näytän teille, että miten korostan ja varjostan kasvojani. Ytimekkäät videot ilman turhia turinoita ovat omia suosikkejani, joten tässä on myös tällainen hyvin tiivistetty video aiheesta. Toivottavasti viihdytte seurassani!



Kiitos kun katsoit! Jos pidit videosta, tilaa kanavani, jotta pääset seuraan toistekin. 



~ * ~ * ~ * ~ 

Tuotteet ja mistä niitä saa

Meikit

Makeup Revolution One Blush Stickit sävyissä Matte Malibu, Matte Rush ja Dream: Makeup Revolution Store ja Kosmetik4less



Välineet



torstai 13. marraskuuta 2014

Lovelula Beauty Box: marraskuu 2014 (+alekoodi!)

Lovelula tarjoili upean kavalkadin luonnonkosmetiikkaa jälleen kerran. Mikäli olet uusi blogini lukija ja/tai et ole aiemmin kuullut Lovelula-boksista, se on ainoastaan eläinkokeetonta luonnonkosmetiikkaa sisältävä, kuukausittainen kauneustilaus. Boksi sisältää viisi tuotetta, joista vähintään yksi on täysikokoinen. Useimmiten täysikokoisia tuotteita on kuitenkin useampi kuin yksi. Boksin painotus on vahvasti ihonhoidossa, mutta meikkejä ja hiustuotteita sisällytetään silloin tällöin.

Lovelula on britannialainen firma, mutta boksi on tilattavissa myös Suomeen joko kolmen kuukauden tai vuoden erissä! Sinistä pintaa-blogin Hellin otti selvää, että boksin toimittaa posti kuriirifirman sijasta, mikä on olennainen tieto, jos joku teistä harkitsee tilaamista.

Sitten varsinaiseen asiaan! 


Jasön Brightening Apricot Scrubble

Päivittäiseen käyttöön tarpeeksi hellä putsari ja kuorinta yhdellä iskulla. Tuote on paksuhkoa, epämääräisen väristä tahnaa, joka sisältää kuorintarakeita. Aprikoosiöljystä huolimatta tuote ei tuoksu lainkaan aprikoosilta tai edes hedelmäiseltä. Siinä on ainakin minun nenääni hieman tunkkainen ja tunnistamaton haju. Ei varsinaisesti luotaantyöntävä, mutta ei järin houkuttelevakaan.

Putsari tuntuu iholla miellyttävältä, ja sopii sellaisenaan hyvin joko toisen vaiheen pesutuotteeksi tai meikittömien päivien ykköstuotteeksi. Tuotteen yleisvaikutelma on 'ihan kiva'. Toimii, mutta se ei ole mitenkään mieleenpainuva.

jason-personalcare.com


giovanni Smooth As Silk Deep Moisture Shampoo For Damaged Hair

On suuri ilo esitellä paketin ensimmäinen tähtituote teille. Se on nimittäin erinomainen shampoo, joka huitelee aivan omilla urillaan muihin luonnonkosmetiikan hiustuotteisiin verrattuna. Vahingoittuneille hiuksille suunnatun tuotteen luvataan rauhoittavan, kosteuttavan ja siloittavan. Minä muotoilen hiuksiani millään raudalla melko harvoin, korkeintaan kerran viikossa jos sitäkään, enkä käytä keinotekoisia väriaineita. Hiukseni ovat sen puolesta ihan hyväkuntoiset, joten en ajatellut hyötyväni shampoosta erityisesti. Siinä on yksi odottamaton vaikutus: se tuuheuttaa hiuksiani. Käytän ensisijaisesti tuuheuttavia hiustuotteita, sillä hiukseni ovat luonnostaan melko onnettomat. Vaikka tuote ei hiiskahdakaan tuuheuttamisesta mitään, tunsin hiusteni turpoavan jo pesuvaiheessa. Vaikutus säilyy yön yli seuraavaan päivään, mikä on minulle vallan ihmeellistä. Onko tuuheutuminen yleinenkin vahingoittuville hiuksille tarkoitetujen tuotteiden sivuvaikutus? Tietääkö joku?

Jostain syystä juuri tätä shampoota ei ole Lovelulan valikoimissa (tällä hetkellä), mutta muita giovannin tuotteita kylläkin.

giovannicosmetics.com


Living Nature Manuka Honey Nourishing Hand Cream

Viime kuussa arvioituani Living Naturen shampoon ja hoitoaineen, en saanut parasta mahdollista ensivaikutelmaa merkistä. Tämä käsivoide on kääntänyt mielikuvaani merkistä myönteisempään suuntaan. Ensinnäkin, voide on nopeasti imeytyvää, mikä on minulle käsirasvassa tärkeää. Se myös tekee tehtävänsä melko hyvin, eli kosteuttaakin kohtalaisesti. Kaikista korppuisimmille käsille se ei varmaankaan ole tarpeeksi tehokas, mutta minulle se kelpaa. Sen koostumus on kevyt ja tuoksu metsämäinen, mutta ei liian voimakas tai hallitseva. Tuoksu ei myöskään jää käsiin pitkäksi aikaa.

Voide soveltuu kaikille ihotyypeille.

livingnature.com


Barefoot Botanicals SOS Face & Body Rescue Cream

Tämä on boksin toinen timantti. Kuka olisi arvannut, että näin tylsässä pakkauksessa lymyää suorastaan nerokas iVoide? Kuivalle ja herkälle iholle suunnattu monitoimivoide on kosteuttava olematta paksua jankkia, nopeasti imeytyvä, ihoa pehmentävä ja jopa väriä tasoittava. Olen käyttänyt sitä sekä päivä-, etä yövoiteena ja voin todeta, että se toimii erinomaisesti molemmissa tarkoituksissa. Olen voidellut sillä vain kasvojani, mutta en tiedä, miksi se ei olisi yhtä loistava kehonkin rasvauksessa.

Yksinkertainen, mutkaton, toimiva. Uusi rakkaustuotteeni!

barefoot-sos.com


suti Skincare Cleanse Balm

Öljypohjainen, paksuhko putsari, jossa on pieniä tiivistettyjä rakeita. Kun tuotetta ottaa käsiin ja niitä hieroo yhteen, rakeet sulavat. Olen käyttänyt tätä kakkosvaiheen putsarina pari kertaa siten, että olen hieronut tuotetta kasvoihin, minkä jälkeen pyyhin sen pois musliiniliinalla. Kyllähän sillä toki puhtaat kasvot saa, mutta mitään säväyttävää siinä ei mielestäni ole.

sutiskincare.com


Voin onnekseni todeta jälleen kerran, että Lovelula kokosi hyvän ja kiinnostavan paketin tilaajilleen. Useimmissa bokseissa on selkeä kuningastuote, ja tässä niitä oli peräti kaksi!

Tämän postauksen merkkejä (Jasön, giovanni, Living Nature, Barefoot, suti) saa 20% alennuksella marraskuun loppuun saakka koodilla BBNOV Lovelulan verkkokaupasta!

Oletteko te tuttuja näiden tuotteiden tai merkkien kanssa?

lauantai 8. marraskuuta 2014

Arvostelu: Sleek MakeUp Precious Metals Highlighting Palette

Sleek pamautti ilmoille ainoastaan korostustuotteita sisältävän paletin parisen viikkoa sitten. Paletti lienee suunniteltu nimenomaan loistetta ja kimallusta huokuvaan pikkujoulukauteen. Sitä ajatellen paletti näyttääkin täydelliseltä, sekä sisältöineen että pakkauksineen. En tiedä, että onko uusi metallinhohtoinen pakkaus tullut jäädäkseen, vai onko se tehty paletin teemaa ajatellen. Se on minulle toivottu ja pidetty uudistus. Sleekille tyypilliset mustat pakkaukset ovat toki ihan ookoo, mutta niiden avaaminen on suorastaan ärsyttävää. Avaankin merkin paletit yleensä pinseteillä, jotta en turmelisi kynsilakkaani. Precious Metals-pakkauksen kanssa ei ole sitä ongelmaa, vaan paletissa on magneettikiinnitys.





Mikä? 

Precious Metals-palettiin kuuluu neljä korostustuotetta: kolme voidemaista ja yksi puuteri. Siinä on hyvä peili, mutta en välitä käyttää sitä. Se nimittäin jököttää tasan 90 asteen kulmassa, eikä kantta saa taivutettua yhtään taaemmas, toisin kuin Sleekin muissa paleteista. Tämä on täysin mielipidekysymys, mutta jos käytän paletin peiliä, niin tykkään taivuttaa sen vähän taaemmas päästäkseni lähemmäs sitä.

Paletin mukana tulee myös pieni, lättänä sivellin.




Koostumus ja pigmentti?

Platinum on paletin ainoa viileä sävy, joka luonnollisesti sopii erityisen hyvin niille, joilla on vaaleanpunaiseen taittava ihonsävy. Se on intensiivinen korostaja, jolla saa kauniin hehkuvan ihon minimimäärällä tuotetta. Pakkauksessa ohjeistetaan käyttämään Platinumia nimenomaan kulmaluulla kulmakarvojen alla. Sitä kokeiltuani olen kuitenkin eri mieltä. Mielestäni Platinum on liian intensiivinen tuote siihen tarkoitukseen, eikä voidetta saa ainakaan sormin tarpeeksi tarkalle alueelle. Lopputulos näyttää helposti halvalta, ellei siihen käytä todella tarkkaa sivellintä. Mielestäni Platinum on omiaan ainoana kasvojen korostustuotteena. (Kulmaluuta tykkään korostaa kynällä tai luomivärillä.)

Royal Gold on glitterinen kulta. Suoraan sanottuna se ei ole ollenkaan minua varten, enkä ole löytänyt sille tarvetta minun meikkausrutiinissani. Laitoinpa sitä minne tahansa, se näyttää lähinnä siltä, kuin olisin laittanut pelkkää glitteriä. Sleek suosittelee korostamaan sillä nenää, mutta minua se ei ainakaan imartele. Päivän mittaa joitakin glitterhippusia eksyy käsiinikin asti, mikä ei ole tietenkään toivottavaa. Jos tykkää käyttää glitteriä olkapäillä tai dekolteella esimerkiksi juhlissa, Royal Gold saattaa sopia siihen. Minun tyyliini ja makuuni se ei kuitenkaan sovi.

Renaissance Gold on puolestaan suosikkini. Se on koostumukseltaan Platinumin kaltainen, mutta lämpimän sävyinen. Se sopii minun iholleni paremmin, minkä vuoksi olen tykästynytkin siihen. Käytän sitä samoin kuin Platinumia, ja se kestää kasvoilla erinomaisesti koko päivän. Tästä tuotteesta minulla ei kerrassaan ole mitään valittamista. Sleek ohjeistaa käyttämään sitä amorinkaaren korostamiseen, mihin se sopii upeasti, mutta tuotteen potentiaalia valuu hukkaan.

Antique Bronze on paletin ainoa puuteri ja se on tarkoitettu poskiluiden korostamiseen. Se on hillityn pronssin sävyinen, jossa on hillitysti kultaista glitteriä. Väri on kaunis, ja luulen, että se sopisi aurinkopuuteriksi todella vaaleahipiäisille. Sillä saa huijattua hyvin kevyttä ja tervettä väriä kasvoille. Poskien lisäksi se näyttää hyvältä ohimoilla. Vaikka tuotteessa ei sinänsä ole moitittavaa, se jättää minut vähän valjuksi. Kuuluu kategoriaan 'ihan kiva'. Sillä ei mielestäni ole mitään tarvetta, jos käyttää poskipunaa.


Johtopäätökseni tuotteesta on sekava. Vaikka yleensä rakastan lähes kaikkia Sleekin tuotteita, tämä ei kokonaisuudessaan aiheuta kummempia värinöitä. Olisin ollut tyytyväisempi, mikäli Platinum ja Renaissance Gold olisi lanseerattu yksittäisinä tuotteina edullisempaan hintaan.

Mistä ja kuinka paljon?

Paletin voi hankkia esimerkiksi Pretty.fi-verkkokaupasta hintaan 15,90€ tai Sleekin omasta verkkokaupasta hintaan 9,99£ (~ 13€).

Mitä te ajattelette paletin konseptista? Oletteko jo ehtineet kokeilla tuotetta?